Meistä

Fig's on suurella sydämellä palveleva vaateliike Naisille. Kivijalkamyymälä sijaitsee Porvoon vanhan kaupungin laidalla, Fredrikan puiston vieressä rakennuskompleksissa, johon J.L. Runeberg muutti perheineen Helsingistä vuonna 1837. Fredrikan puistoon on istutettu kasvilajeja, joista rouva Runebergin tiedetään erityisesti pitäneen. Lähimpänä Fig'siä puiston alueella on kaksi luumupuuta, jotka suorastaan notkuvat ihanan makeita luumuja syksyllä. 

Fig's on perustettu palvelemaan ihania tavallisia Naisia! Putiikin ydinajatuksena on se, että asiakkaan ei tarvitse tehdä muuta, kuin astua ovesta sisään ja antautua palveltavaksi. Me putiikilla etsimme tarpeeseen sopivat asukokonaisuudet, kuuntelemme ilot ja surut, keitämme kahvit tai glögit, korkkaamme kuoharit ja heittäydymme tunnelmaan. Asiakaspalvelu on kutsumus, joka on seurannut koko putiikittaren työuran mukana huolimatta siitä, onko työtehtävät olleet asiakaspalvelutehtäviä sanan varsinaisessa merkityksessä. Työpäivä Fig'sissä on ollut onnistunut silloin, kun asiakas poistuu liikkeestä hyvällä mielellä!

Muoti on ihana ja kaunis asia, joka kiinnostaa naisia aina. Pukeutuminen vaikuttaa itsetuntoon, itseluottamukseen sekä oman itsen kokemiseen. Pukeutumalla kauniisti ja huolitellusti ryhti kohenee, itseluottamus kasvaa ja itsetunto kokee boostauksen. Muodin tulee olla kaikkien saatavilla. Me autamme tyylin löytämisessä, sen uudistamisessa ja kohentamisessa. Valikoimamme on mukavan laaja, ja sieltä löytyy paljon elementtejä erilaisten tyylien rakentamiseen. 

Tällä hetkellä putiikissa työskentelee täysipäiväisesti putiikitar itse sekä upea ja ihana aikuisopiskelija Katri, joka suorittaa harjoitteluaan liikkeessä ja myöskin tuuraa putiikitarta aina tarvittaessa. Katri on todella asiakaspalveluhenkinen ja hänellä on erittäin hyvä "silmä" ja tyylitaju! Katri työskentelee myös pilatesohjaajana. 

Toivotamme jokaisen asiakkaan lämpimästi tervetulleeksi putiikille sekä verkkokauppaan. Haluamme tarjota parasta palvelua, myös verkkokaupassa. 

Rohkaisemme ottamaan yhteyttä, jos mieleen juolahtaa mitä tahansa kysyttävää liittyen valikoimaamme, tilaamiseen, toimitukseen tms. Vastaamme mielellämme kaikenlaisiin kysymyksíin, otamme mittoja ja ehdotamme vaihtoehtoja. Tavoitteenamme on löytää sellaiset tuotteet ja kokonaisuudet, jotka miellyttävät asiakasta ja ovat sopivan kokoisia ja istuvuudeltaan oikeanlaisia. Yhteistyössä asiakkaan kanssa löydämme parhaat palat ja näin vältymme myös turhalta postittelulta. Ekologista, eikö totta!